Liity jäseneksi >
24.09.2025 | Työelämä
Syyskuun 25. päivänä vietetään Valmentajan päivää. Päivän teemana on #kiittikoutsi, kansainvälisesti #ThanksCoach, ja se järjestetään liitettynä Euroopan urheiluviikon #beactive-toimenpiteisiin.
Valmentajan päivän ideana on tuoda urheiluvalmentajien arvokasta toimintaa esiin jakamalla kiitoksia sosiaalisessa mediassa ja järjestämällä pieniä yllätyksiä omille valmentajille.
Suomessa on arviolta 80 000 urheiluvalmentajaa ja Euroopassa noin yhdeksän miljoonaa. Valmentajilla on valtava vaikutus elämäämme ja yhteiskuntaamme. Valtaosa valmentajista toimii vieläpä ilman korvausta vapaaehtoispohjalta. Valmentajia voi toki kiittää vaikka jokaisena päivänä, mutta erityisen hyvä päivä kiitoksille on Valmentajan päivä 25.9.
Suomen Valmentajien toiminnassa Valmentajan päivä on osa Valmentajalla on väliä -kampanjan yhteydessä luotuja konkreettisia toimenpiteitä valmentajien arvostuksen kehittämiseksi.
Aloitteen taustayhteisöt haluavat haastaa niin yksittäiset urheilijat ja liikunnan harrastajat kuin myös organisaatiot (esim. urheilu- ja valmentajajärjestöt) niin Suomessa kuin myös muualla Euroopassa osallistumaan Valmentajan päivän viettoon itse parhaaksi katsomallaan tavalla ja jakamaan tekojaan sosiaalisessa mediassa.
Urheilun ja liikunnan parissa toimivat tahot voivat miettiä seuraavia kysymyksiä: Onko toiminnan piirissä valmentajia, joille haluatte välittää kiitoksia? Onko jokin erityinen valmentaja, jota olisi hyvä kiittää tahosi puolesta Valmentajan päivänä? Osuuko teemapäivään jokin tapahtuma, jossa valmentajia on koolla? Voisiko yhteisössäsi järjestää jotain valmentajille Valmentajan päivänä?
Kiittäkää toimintanne piirissä olevaa tiettyä valmentajaa tai kaikkia valmentajia Valmentajan päivänä. Järjestä jokin huomionosoitus tai tapahtuma, tai kiitä viestin tai videon muodossa.
Jaa kiitoksesi ja mahdollinen tekosi häshtägeillä #kiittikoutsi, #thankscoach ja #beactive.