Suomen Ammattivalmentajat SAVAL

Seuran arvot ohjaavat valmentaja Toni Lindbergin käytännön toimintaa

17.12.2019 | Työelämä

Artikkelikuva

FC Lahden toiminnassa näkyvät seuran arvot. Myös työntekijöistä huolehditaan niin työpaikkaliikunnan kuin osaamisen kehittämisen osalta.

Musta-viininpunaisen seura-asun tummempi sävy erottuu syysillan valaistuksessa, kun astelen tapaamaan FC Lahden B-junioreiden valmentajaa Toni Lindbergiä Mukkulan kuplahallille Lahdessa. Hallilla ohi kulkee pelaajia, joiden kanssa valmentaja kättelee ja heittää yläfemmoja. Ensivaikutelmassa näkyy ja tuntuu seuran arvoissa korostuvat iloisuus sekä avoimuus.

Myllykosken Pallon kasvattina Toni pelasi veikkausliigassa MYPAssa 2008-2011 sekä kauden 2014. Toni ehti edustaa aikuisiällä myös Valkealan Kajoa ja FC Kuusankoskea Suomessa, ulkomailta tutuiksi tuli Uzbekistanilainen Mashʼal Muborak ja Norjalainen Alta. Valmennuksen parissa Toni on toiminut vuodesta 2015, ensin Kouvolan Susissa kakkosvalmentajana sekä miesten edustusjoukkueen päävalmentajana ja nyt FC Lahden B-junioreiden päävalmentajana.

Tonin kiinnostus valmentajan työhön kasvoi jo peliuran aikana ja kouluttautuminen valmentajan ammattiin on jatkunut näihin päiviin asti. UEFA A –valmentajatutkinnon lisäksi Toni on suorittanut valmentajan ammattitutkinnon ja parhaillaan hän suorittaa valmentajan erikoisammattitutkintoa. Viime vuonna FC Lahti haki yhdessä FC Reippaan kanssa päätoimista valmentajaa B-junioreihin.

- Tulin Lahteen Kouvolasta haasteiden ja mielenkiintoisen työtehtävän perässä. Koin, että minulle tarjottiin isoa roolia nuorten pelaajien kehittämisessä. Akatemiavastaavan rooli ja edustusjoukkueen tukena toimiminen arkena olivat hyvä seuraava steppi valmennusurallani, jossa yhdistyisi uusi kaupunki, uudet valmennettavat ja kollegat sekä mahdollisuus päästä Veikkausliigaorganisaation toimintaan mukaan valmentajan roolissa. Oli ilo tulla Lahteen, koska tuli tunne siitä, että minut oikeasti haluttiin työyhteisöön mukaan.


Ensimmäisen vuoden aikana tavoitteena on ollut aloittaa kokonaisvaltaisen pelaajapolun luonti ja palauttaa FC Lahti –joukkue B-nuoriin. Seuran akatemiaputki laajenee ulottumaan nuoremmasta C-ikäluokasta A-ikäisiin asti ja täten vahvistaa pohjaa tulevaisuudessa lahtelaiselle kilpajalkapallotoiminnalle.
- Olen yhdessä muiden toimijoiden kanssa tuonut kouluyhteistyön kehittämiseen ajatuksia ja käytännön ratkaisuja. Isona asiana on ollut kehittää yhteistyötä koulujen kanssa, siinä isossa roolissa ovat rehtorit.  Olemme onnistuneet hakemaan ratkaisuja yhteistyössä mm. olympiakomitean ja koulujen kanssa. Isona asiana on ollut löytää arkiaamuihin ajankohtia, jolloin pelaajat pääsisivät harjoittelemaan.


Toni käyttää esimerkkinä Espoon mallia, missä rehtoreiden kanssa on sovittu, että kaikki jalkapalloilevat opiskelijat pääsevät harjoittelemaan tiettyyn aikaan päivästä.
- Tämä on sovellettavissa mielestäni myös Lahteen, toteutus vaatii vain yhteistä tahtotilaa.


Kokonaisvaltaisen pelaajapolun rakentaminen ei onnistu yksin. Lisäksi kyseessä on pitkä prosessi. Uusien ideoiden ja ratkaisumallien eteenpäin vieminen on onnistunut yhteisössä hyvin.
- Ideat ja ehdotukset on saatu seurassa helposti eteenpäin. On toki hyvä perustellen tuoda esiin, mitä muutoksella voisi saada aikaan ja minkälaista lisäarvoa siitä syntyy. Työyhteisössä on avoin ja rehellinen ilmapiiri ja jokainen pystyy tuomaan ajatuksia pöytään avoimesti.


Toiminnassa korostuu seuran arvot, joihin Toni viittaa muutamaankin otteeseen. Työyhteisön hyvä ilmapiiri sekä yhteistyö pelaajien sekä heidän huoltajiensa kanssa on toiminut erittäin hyvin.
- Omassa työssä antoisinta ja hienointa on nähdä, kuinka 2000-luvulla syntyneet sosiaaliset, nuoret miehet toimivat. Tässä työssä näiden herrojen kanssa toimiminen antaa paljon. Lisäksi työyhteisön hyvä henki ja yhdessä tekeminen on parasta.


Seura tukee työhyvinvointia erilaisin keinoin. Yhtenä isona asiana korostuu työpaikkaliikunta.
- FC Lahdessa on sekä halua huolehtia työhyvinvoinnista sekä käytännössä tästä myös huolehditaan. Työhyvinvointi on meilläkin kokonaisuus, joka muodostuu monesta asiasta. Työ ja koko seura on hyvin johdettu, työntekijät kokevat olonsa turvalliseksi sekä itse työ koetaan mielekkääksi. Liikuntaan kannustetaan ja sitä tuetaan, lisäksi työ tukee elämänhallintaa eikä heikennä sitä.
Työnantaja kannustaa sporttaamaan myös työpäivän aikana ja liikunta lasketaan osaksi työaikaa. Lisäksi meillä on käytössä suurhallin kuntosalikortit ja lisäksi urheilukeskuksen mahtavat ulkoliikuntapaikat. Kaupungin ylläpitämät liikuntatilat ovat myös käytettävissä työpaikkaliikuntaan. Tänään meitä oli aamuharjoitusten jälkeen kolme valmentajaa yhdessä kuntosalilla harjoittelemassa. Kesällä olemme käyneet tekemässä yhteisiä pyöräilylenkkejä. Lisäksi valmentajat ovat osallistuneet kuntotesteihin Pajulahdessa ja siitä on saatu palautetta fyysisen työkyvyn.


Seuran ja valmentajien työn lopputuloksen kannalta oleellista on osaaminen. Seurassa valmennusosaamista kehitetään tarkoituksenmukaisesti ja tavoitteellisesti.
- Seuran valmentajilla on henkilökohtainen kehittymisen suunnitelma. Työnantaja tukee vahvasti suunnitelman mukaista kouluttautumista ja itselleni tämä suunnitelma tehtiin jo työsopimuksen laatimisen yhteydessä. Sisäistä koulutusta järjestetään myös tarpeen mukaan. Myöskään työssäoppimista ei sovi väheksyä.


Valmentajien ja valmennuksen arvostuksesta on puhuttu paljon. FC Lahden toiminnan taustalla arvot korostuvat ja arvostus rakentuu käytännössä tekemisen kautta pohjautuen valmennusfilosofiaan. Joukkueen sisälläkin ristiriidat on helpompi käsitellä, kun arvostusta on olemassa. Ryhmässä arvostusta voi osoittaa pienillä eleillä ja teoilla. Yksilötasolla on hyvä pysähtyä ja huomioida vaikka se, että toinen henkilö haluaa aloittaa keskustelun kanssasi.

Tehokkaimpia arvostuksen osoituksia on aito läsnäolo ja kuunteleminen.
- Oma arvostus lähtee ihan identiteetistä – kuka olet, miten toimit, mitä teet. Itse uskon, että jos olen avoin niin minua kohtaan ollaan avoimempia ja näin toimin kaikkien kanssa. Pelaajien kanssa tämä antaa pohjan koko toiminnalle ja luottamusta sekä arvostusta rakennetaan molemmin puolin tällä tavalla. Minä arvostan pelaajaa ihmisenä ja yritän ymmärtää hänen identiteettiään – mitä ja miksi hän tekee, kuka on, miten toimii jne. Samoin olemme saaneet rakennettua luottamuksellista suhdetta myös huoltajien kanssa.
Kunnioitusta toista ihmistä kohtaan pitää olla, erilaisuutta pitää ymmärtää ja arvostaa. Kuuntelemisen taito on isossa roolissa.


Loppuun Toni lähettää terveisiä muille valmentajille:
 - Nauttikaa matkasta! Liian harvoin pysähdytään nauttimaan arjesta ja siitä hetkestä.
 



FC Reipas


1200 pelaajaa
7 päätoimista työntekijää
Lahtelaisen juniorijalkapalloseuran toimintaa järjestetään kaikissa tyttöjen ja poikien ikäluokissa. Seuran missiona on kannustaa liikunnalliseen ja vastuuntuntoiseen elämäntapaan hauskan harrastuksen parissa.
 

Teksti ja kuvat Raino Nieminen

  • 13
  • 18
  • 15
  • 45
  • 43
  • 17
  • 19

  • Lue lisää aiheesta