Huippu-urheilun instituutti KIHUn selvityksen (KIHUn julkaisusarja, nro 88) mukaan valmennustyön hallintaa ja valmentajien työhyvinvointia voitaisiin vahvistaa selkeämmillä työnkuvauksilla ja työajanseurannan käytänteillä, ennakoimalla työn rytmitystä, mahdollistamalla valmentajan osaamisen kehittäminen työnkuvassa sekä varmistamalla työyhteisössä selkeät toimintatavat ongelmatilanteiden varalle.

Ammattivalmentajien työn keskeisiä haasteita ovat selvityksen mukaan määräaikaiset ja rahoitukseltaan epävarmat työsopimukset, jotka vaikeuttavat urasuunnittelua ja työyhteisöön sitoutumista. Erityisesti valtiontuen, kuten Nuorten Olympiavalmentajien (NOV) mallin, epävarmuus ja rahoituspäätösten myöhäinen ajoitus estävät pitkäjänteisten työsuhteiden rakentamista.

Työnkuvien ja vastuiden epäselvyys korostuu etenkin tilanteissa, joissa valmentaja toimii usealle työnantajalle samanaikaisesti. Tämä vaikeuttaa työn priorisointia, kuormittaa valmentajaa ja voi johtaa ydintehtävien hämärtymiseen. Työnkuvan selkeyttämiseksi suositellaan kirjallisten työnkuvakorttien laatimista, vastuiden täsmällistä rajaamista ja säännöllisiä kehityskeskusteluja. Lisäksi valmentajien ammatillista kehittymistä voidaan tukea osaamisprofiilien ja henkilökohtaisten kehittämissuunnitelmien avulla.

Valmennustyön epäsäännöllinen luonne, kausiluonteisuus ja matkustuksen määrä tekevät työajan seurannasta haastavaa. Usein matka- ja iltatunnit jäävät kirjaamatta, mikä voi johtaa hallitsemattomaan työkuorman kasautumiseen ja riittämättömään palautumiseen. Yhtenäiset työajanseurannan käytännöt, kausisuunnitteluun pohjautuva työn rytmittäminen sekä palautumisen systemaattinen seuranta ovat keskeisiä keinoja valmentajien työhyvinvoinnin tukemisessa.

Hallinnolliset ja juridiset haasteet urheiluvalmennuksessa

Haastatteluissa nousi myös esiin hallinnollisia ja juridisia epävarmuuksia erityisesti määräaikaisuuksien, työaikojen ja matkustuksen korvauskäytäntöjen suhteen. Työnantajat tarvitsevat tukea työlainsäädännön ja työehtosopimusten soveltamiseen urheiluvalmennuksen erityispiirteissä. 

Vaikka valmennustyön ammattimaistuminen on edennyt, valmennustyö näyttäytyy yhä moniulotteisena, epäsäännöllisenä ja kuormitukseltaan vaihtelevana. Hallinnollisten tehtävien kasvu ja urheilun rahoitusmallien epävarmuus vievät aikaa ydintyöltä eli valmennukselta. Selvityksessä kuitenkin havaittiin, että kehittyvät työnantajakäytännöt – kuten selkeät työnkuvaukset ja työajan seuranta – voivat parantaa valmennustyön edellytyksiä merkittävästi. Tapausorganisaatioilla oli keskimääräistä paremmat resurssit ja valmiudet valmentajien työn tukemiseen, mutta myös niissä korostuivat prekaarit piirteet, kuten määräaikaiset sopimukset ja epäselvät työnkuvat. Tämä viittaa siihen, että haasteet ovat todennäköisesti vielä näkyvämpiä niissä organisaatioissa, joissa resurssit ja työnantajaosaaminen ovat rajallisempia.

Selvityksessä nousi esiin myös se, että valmennustyön käytännöt ja ammattimaistumisen edellytykset rakentuvat eri tavoin riippuen toimintaympäristöstä: Olympiavalmennuskeskuksissa, lajiliitoissa ja urheiluseuroissa painotukset vaihtelevat. Työsuhteiden muodot, johtamisrakenteet ja valmentajan roolit eroavat merkittävästi eri toimijoiden välillä. Lisäksi esiin nousi tarve tarkentaa yhteistä ymmärrystä valmennustyön kokonaisuudesta. Jos valmennus nähdään ainoastaan harjoitusten vetämisenä, suuri osa valmentajan suunnittelu-, viestintä- ja koordinointityöstä jää tunnistamatta ja työnkuvat aliarvioidaan.

Ammattivalmennuksen kehittämistyö

Kehittämistyön tueksi tunnistettiin neljä toistuvaa tarvetta:

1. sopimusten jatkuvuus
2. työnkuvan ja työajan selkeyttäminen
3. hallinnollinen ja juridinen tuki sekä
4. rakenteiden vahvistaminen, jotka mahdollistavat valmentajien palautumisen ja ammatillisen kasvun.

Ammattivalmennuksen tulevaisuutta ajatellen kehityssuunnat näyttävät jakautuvan kahtia. Yhtäältä osa-aikaiset ja yksilölliset sopimusratkaisut lisääntyvät, etenkin seurakentällä, ja valmentajat rakentavat toimeentuloaan useista lähteistä. Toisaalta työnantajat toivovat enemmän vakautta ja sitoutumista. Tavoitteena tulisi olla rakenteet, jotka mahdollistavat pidempikestoiset työsuhteet myös urheilun epävarmassa toimintaympäristössä.

Ammattivalmennuksen sopimuskäytäntöjen ja työn johtamisen kehittäminen liittyy laajempaan kysymykseen valmennustyön yhteiskunnallisesta arvostuksesta. Mikäli valmentajilta odotetaan yhä vahvempaa ammattimaisuutta ja osaamista, on myös rakenteiden ja johtamiskäytäntöjen tuettava tätä kehitystä. Vakaan ja houkuttelevan urapolun rakentaminen edellyttää yhteistä ymmärrystä valmennustyön laajuudesta ja vastuista – sekä sellaisia sopimuksellisia ja organisatorisia ratkaisuja, jotka mahdollistavat pitkäjänteisen ammatillisen kehittymisen suomalaisessa urheilussa.

Lue myös

KIHU: Valmentajien työsopimukset ja työn johtaminen – selvitys kuuden urheilutyönantajan käytännöistä