Suomen Ammattivalmentajat SAVAL

YTYn jäsenmaksulla säästät jopa 2 000 euroa

16.12.2022 | Blogit, Blogit

Artikkelikuva

YTYn teettämistä arvotutkimuksista tiedämme, että ytyläinen on tarkan euron jäsen. Siksi YTYn strategisiin tavoitteisiin on aina kuulunut jäsenmaksun pitäminen kilpailukykyisenä.

YTYn jäsenmaksu on jo monen vuoden ajan ollut 285 euroa vuodessa. Yhdelle tämä summa voi olla paljon, toiselle vähän. Ainakin YTYn jäsenmaksu on akavayhteisön kilpailukykyisin. Jotkut sanovat, että Loimaan kassa (nyk. YTK) on edullisempi. Ehkä niin, mutta pelkästään kassajäsenyyden kautta et pääse vaikuttamaan tärkeämpään asiaan eli oman alasi palkkatasoon. YTYn jäsenenä sinulla on vaikuttamismahdollisuudet työehtosopimuksiin, palkkoihin ja työehtoihin.

YTY-jäsenyydellä on myös rahallista arvoa, jopa niin, että jäsenmaksulla voi säästää jopa tuhansia euroja.

Akavan ja Danske Bankin yhteistyösopimuksen kautta YTYn jäsen saa rahanarvoisia alennuksia asuntolainoissa ja sijoittamisessa. Danske Bankin asuntolainaetuja on hyödyntänyt jo 550 ytyläistä. Heille on kohdistunut etuja noin 800 000 euron arvosta, tämä tekee 1 450 euroa per jäsen. YTYn jäsenistön lainavolyymi Danske Bankissa on jo 893 miljoonaa euroa.

Yhteensä 28 000 akavalaista on hyödyntänyt Danske Bankin laina- ja sijoitusetuja. Akavalaisille myönnetty euromääräinen hyöty on huikeat 48 miljoonaa euroa eli noin 1 710 euroa per jäsen.

Keskinäinen Vakuutusyhtiö Kaleva on asiakkaidensa omistama, Suomen vanhin henkivakuutusyhtiö, joka on erikoistunut henki- ja tapaturmavakuutuksiin. Henkivakuutus ei ole tuotteena välttämättä halpa, mutta vakuutuksenottajan valitseman summan tulisi kattaa vähintään oman kotitalouden velat sekä vuosiansiot. Hyvä vertailukohde on siis erilaiset lainavakuutukset.

YTYn jäsenedun kautta jäsenemme saavat 61,6 prosentin alennuksen henkivakuutuksen maksuissa. Pysyvästi edullinen henkivakuutus turvaa perheesi taloushuolilta kerralla maksettavalla korvauksella. Noin 10 prosenttia YTYn jäsenistä on vakuuttanut itsensä ja puolisonsa Kalevan myöntämällä henkivakuutuksella 121,5 miljoonan euron arvosta.

Noin 10 prosenttia YTYn jäsenistä on ottanut henkivakuutuksen Kalevan kautta ja vakuuttanut itsensä ja puolisonsa 121,5 miljoonan euron arvosta. Jäsenten kokonaissäästö on melkein 700 000 euroa vuodessa. Keskimäärin YTYn jäsen hyötyy 588 euroa vuodessa.

Kun tähän lisätään vielä If vapaa-ajan tapaturma- ja matkustajavakuutus, Memberplus jäsenedut sekä YTYn lakipalvelut ja palkkaneuvonta, niin jäsenen saama kokonaishyöty nousee helposti yli tuhanteen euroon.

Jäsenyys maksaa hieman, mutta rahalle saa vastinetta.


Mats Nyman
YTYn toiminnanjohtaja

 

Lisätietoa

YTYn jäsenyys
YTYn palvelut ja edut jäsenille

  • 13
  • 18
  • 15
  • 45
  • 43
  • 17
  • 19

  • Lue lisää aiheesta