Lomarahan voi vaihtaa vapaaksi sopimalla

05.05.2020 | Työsuhdeasiat, Työsuhdeasiat

Artikkelikuva

Lomarahan vaihtamiseen vapaaksi ei ole automaattista oikeutta, ei työnantajalla eikä työntekijällä.

Oikeus lomarahaan tulee työehtosopimuksesta, ei lainsäädännöstä. Myös työehtosopimuksettomilla aloilla maksetaan usein vastaavaa lomarahaa, yritysten käytäntöön tai työsopimukseen perustuen.

Aiemmin YTYn työsuhdeneuvontaan tuli kysymyksiä lomarahojen vaihtamisesta vapaaksi nimenomaan työntekijän toiveesta. Nyt kriisitilanteessa moni työnantaja esittää sitä säästötoimeksi ja kysymys kuuluu, pitääkö vaihtamiseen suostua? Lomarahan vapaaksi vaihtaminen perustuu sopimiseen, oli kyseessä sitten työnantajan esittämä vaihtoehto tai työntekijän oma toive saada rahan sijaan vapaata.

Oikeudesta vaihtaa lomarahat vapaaksi voidaan sopia työehtosopimuksessa tai muussa työpaikalla tehdyssä sopimuksessa. Raha voidaan myös vaihtaa vapaaksi työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella. Sopiminen kannattaa kuitenkin aina tehdä kirjallisesti. Joissain työehtosopimuksissa voi olla määräyksiä lomarahan vaihtamisesta, mutta ehdottomasti suurimmassa osassa tilanteita asia lopulta sovitaan työnantajan ja työntekijän välillä.

Sopimus lomarahojen vaihtamisesta kannattaa tehdä kirjallisesti. Koska lomarahan maksaminen perustuu työehtosopimuksen erilliseen määräykseen, sitä ei koske vuosilomalain laskentasäännöt. Vuosiloman osalta lauantait lasketaan yleensä lomapäiviksi. Lomarahan vaihdossa kannattaa kuitenkin sopia, että vain todelliset työpäivät, eli enintään viisi päivää viikossa lasketaan. Kun lomaraha vaihdetaan vapaaksi, työntekijä ikään kuin ostaa sillä itselleen vapaata. Siksi mukaan tulisi laskea vain varsinaiset työpäivät, ei sellaisia päiviä, jotka jo muutenkin ovat vapaapäiviä. Tämä tarkoittaa, että lauantai ei ole mukana vapaapäiviä laskettaessa. Jos kyseessä on esimerkiksi 24 vuosilomapäivän lomarahan (50 prosenttia) vaihtaminen vapaaksi, siitä tulisi saada vastineeksi 12 vapaapäivää. Kun lauantai ei ole mukana laskuissa, tämä tarkoittaa kahta täyttä työviikkoa ja kahta arkipäivää. Erityisesti tilanteessa, jossa työnantaja pyytää vaihtamista, kannattaa asiasta neuvotella.

Sovittaessa lomarahan vaihdosta vapaaksi on syytä sopia myös siitä, että vapaa rinnastuu työssäoloaikaan ja kerryttää vuosilomaa. Muuten voi käydä niin, että loman ansainnan kannalta tärkeä 14 päivän työssäoloaika ei täyty, jos vapaa pidetään yhden kuukauden sisällä.

Vuosilomalla sairastaessa voit pyytää loman siirtämistä kuuden sairauspäivän jälkeen, mutta määräys ei koske vapaapäiviä. Pitkä sairaus ei tietenkään ole todennäköinen, mutta tällaisen ajoittuessa lomarahavapaille työnantajalla ei ole velvollisuutta siirtää niitä pidettäväksi myöhemmin. Siksi on tärkeää etukäteen selkeästi määrittää, milloin työntekijä on lomalla ja milloin lomarahoista vaihdetulla vapaalla.

Lomarahan maksamisen ajankohta voi olla sovittu työehtosopimuksella tai työsopimuksella. Tavallista on, että lomarahat maksetaan kaikille ennen kesälomia, esimerkiksi toukokuussa. Niissä yrityksissä, joita sitoo työehtosopimuksen kirjaus, lomaraha on maksettava siinä määrätyllä tavalla. Useimmiten säännöstä on mahdollisuus poiketa, mutta vain sopimalla, ei työnantajan yksipuolisella päätöksellä.

Lomarahan maksamisen myöhentäminen on noussut keskusteluun joillain työpaikoilla nyt kriisitilanteen vallitessa. Asiasta voi sopia, esimerkiksi silloin, jos tämä on keino välttää lomautuksia.  Rahamääräisten etuuksien siirtäminen edellyttää luottamusta ja sitä on aina syytä harkita tarkoin.

Teksti Karoliina Huovila, YTYn työmarkkinajohtaja

--

Palvelemme jäseniämme kaikkiin työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä. Jotta pystyisimme palvelemaan teitä mahdollisimman nopeasti, teimme tarkemman jaottelun, mistä jäsenenä saat nopeiten palveluja juuri sinun asiaasi liittyen. Toimistomme palvelee ma-pe 8.30-16, työsuhdeneuvonnan päivystys on ma-pe 8.30-13.

Jos tarvitset työttömyysturvaneuvontaa, soita Heikki Meskanen ti-to klo 11-13, p. 09-2510 1365 tai lähetä sähköpostia tyottomyysturvaneuvonta@yty.fi

Jos asiasi koskee lomautuksia tai yt-neuvotteluja, soita tai lähetä sähköpostia Jaana Liimataiselle, puh. (09) 2510 1360, jaana.liimatainen@yty.fi

Kun tarvitset muuta työsuhteeseen liittyvää lakineuvontaa, ota yhteyttä työsuhdeneuvontaan ma-pe 08.30-13.00, puh. (09) 2510 1350, tyosuhdeneuvonta@yty.fi

Lentäjäjäsenten yhteydenotot Antti Leino, puh. (09) 2510 1325, antti.leino@yty.fi

Neuvontaa luottamusmiehille ja muille yhteyshenkilöille Satu-Maarit Urtti, puh. (09) 2510 1345, satu-maarit.urtti@yty.fi

Muissa asioissa, kuten jäsenyyteen liittyen ota yhteyttä toimiston vaihteeseen puh. (09) 2510 1310, yty@yty.fi

  • 13
  • 18
  • 15
  • 45
  • 17
  • 19