17.12.2021 | Työelämä, Työelämä
Pelaajauran jälkeen Petri Matikainen ajatteli, että jääkiekko saa jäädä. Ura poliisina jäi kuitenkin lyhyeksi, kun kipinä valmentamiseen roihahti.
Itävallassa ammatikseen valmentava, kahtena edelliskeväänä Keski-Euroopan monikansallisen ICE Hockey Leaguen mestaruutta juhlinut Petri Matikainen, on 2000-luvun tunnetuimpia suomalaisia jääkiekkovalmentajia. Kotoisessa SM-liigassa hänet on palkittu kahdesti vuoden valmentajana, vuonna 2008 ja 2011. Palkintokaapista löytyy myös maailmanmestaruus vuodelta 2011, jota Matikainen oli voittamassa Leijonien apuvalmentajana.
Vähemmän tunnettu tosiasia Matikaiseen liittyen on se, että ennen valmennusuraansa hän työskenteli hetken poliisina. Matikainen on siis alanvaihtaja, kahteen otteeseen, jos tarkkoja ollaan. Ennen poliisikouluun hakeutumista hän teki uran jääkiekkoammattilaisena. Pelaajaura päättyi vuosituhannen vaihteessa.
Äkkiseltään voisi kuvitella, että siirtyminen kaukalosta penkin taakse oli Matikaisen suunnitelmana jo pelaajauran loppupuolella. Näin ei kuitenkaan ollut, hän kertoo.
– Ajattelin, että kun pelaajaura loppuu, niin jääkiekko on nähty", Matikainen muistelee ja jatkaa:
– Omat pojat pelasivat Tapparan junioreissa. Katselin hommaa pleksin läpi ja mietin, että tätä voisi tehdä toisellakin tavalla. Menin kysymään valmentajalta, voisinko tulla jäälle jelppimään. Siitä se kipinä lähti. Tutustuin itseeni ja huomasin, että poikien auttaminenhan on hienoa. Valmentamisen maailma alkoi kiinnostaa ja hakeuduin Vierumäelle englanninkieliseen valmentajaohjelmaan. Jos en olisi aikanaan mennyt poikien mukana valmennukseen, voi olla, että olisin ollut poliisi näihin päiviin saakka.
Vaikka Matikainen ehti työskennellä poliisina vain noin 1,5 vuotta harjoitteluissa, hän piti poliisin työstä. Valmentaminen vei kuitenkin voiton. Poliisikoulu ehti silti opettaa monia valmentajallekin hyödyllisiä taitoja.
– Poliisikoulu on vaativa ja hyvä koulutus, jossa on paljon eri aspekteja. Puhumista, esiintymistä, fyysistä puolta, eri tekniikoita, etiikkaa ja lakipykälien opiskelua. Poliisin työ on pitkälti ihmisten kanssa toimimista ja päivittäistä ongelmien ratkomista. Paljon samaa, mitä valmentajankin työssä, Matikainen vertaa.
Työehtojen näkökulmasta valmentajan ja poliisin työ ovat kuitenkin lähes toistensa vastakohtia. Jos Matikainen olisi jatkanut työuraansa poliisina, hän olisi saanut viran, varman kuukausipalkan ja vakituisen asuinpaikan. Ammattivalmentajien armottomassa maailmassa virat ovat vieras käsite. Vaikka valmentaja solmisi useamman vuoden sopimuksen, sen loppuun valmentamisesta ei ole takeita. Toisaalta poliisin ammatti myös antoi varmuutta valmennusuralle.
– Ammattivalmentajaksi ryhtyminen on ikään kuin sumuun hyppäämistä. Ei voi tietää minkälainen ura tulee olemaan tai nauttiiko työstä. Koin tärkeänä, että sain hyvän ammatin alle ja olen tosi ylpeä, että mulla on vanhemman konstaapelin paperit. Se oli turvaverkko, johon olisin voinut tipahtaa.
Alanvaihto poliisista valmentajaksi ei ollut Matikaiselle vaikea. Ammattilaisurheilun maailma oli tuttu jo omilta pelivuosilta. Hän epäilee, ettei tasainen ”kasistaneljään”-työ olisi pidemmän päälle ehkä motivoinutkaan. Valmentajalla paine on jatkuvasti läsnä.
– Koko ajan pitää pyrkiä kehittämään itseään ja ympäristöä, että saa jatkaa. Jos Nokian kaltaiset isot firmat julkistavat osakatsauksensa neljä kertaa vuodessa, koen että meillä se on kolme kertaa viikossa (ottelut). Tosi lyhytjännitteistä ja epävarmaa työtä tämä on, eikä varmasti sovi kaikille.
Valmentajan työtä Matikainen luonnehtii vaativaksi. Yhteisö pitää saada toimimaan yhteisen hyvän eteen, mutta samalla valmennettavia on pystyttävä kehittämään myös yksilöinä.
Vaativaa valmentajan elämä on myös työn ulkopuolisten realiteettien näkökulmasta. Työn perässä pitää olla valmis muuttamaan, toisinaan myös ulkomaille. Matikaisen nykyinen pesti on toinen Itävallassa. Sen lisäksi hän on valmentanut Venäjällä ja Slovakiassa.
Ennen Venäjälle lähtöä Matikainen ehti valmentaa yhdeksän vuotta Suomessa ja koki haluavansa nähdä muitakin kiekkokulttuureita.
Ammattilaisurheilu on pitkälti intohimotyötä. Matikainenkin sanoo pitävänsä tärkeänä sitä, ettei joukkueen ilmapiiri muutu ”töissä käymiseksi”, vaan jääkiekko on kaikille intohimo. Varjopuoli on epävarmuus, sillä valmentajat ja urheilijat ovat perinteisemmän työelämän normien mittapuulla pätkätyöläisiä.
Viime kädessä jääkiekkovalmentajat ovat kuitenkin työntekijöitä, jotka tekevät työsopimuksia siinä missä vaikkapa poliisitkin. Muun muassa työsopimusasioissa Matikainen on saanut apua YTYn jäsenyhdistykseltä SAVALilta. Hän liittyi liittoon vuonna 2003, kun aloitti ammattilaisvalmentajana Pelicansin A-junioreissa. Matikainen on ollut yhteydessä SAVALiin lähes vuosittain.
– Erilaisten ongelmatapausten ja lakiasioiden kanssa olen kysynyt neuvoja. Esimerkiksi, mitä dokumentteja tarvitsen, jos palaan ulkomailta Suomeen.
Matikainen luonnehtiikin SAVALia valveutuneeksi, ja kertoo saaneensa aina apuja ja tietoja, joita on kulloinkin tarvinnut. Apua Matikainen on saanut nimenomaan yksilönä. Monenkirjavan ammattivalmentajien ammattikunnan etujen ajaminen kollektiivisesti, esimerkiksi työehtojen suhteen on hankalampaa.
– Olen kokenut jäsenyyden tärkeänä. SAVALissa on vanhoja ammattivalmentajia, jotka ovat olleet urheilun kanssa tekemisissä. Sitä kautta pystyy saamaan myös vertaistukea. Kun soitan SAVALiin, niin jutellaan paljon valmentamisesta ihan yleisellä tasolla. Jäsenyys on mulle muutakin kuin, että kuulun johonkin liittoon, joka ajaa tietyn ryhmän asioita. SAVAL on hyvin perhekeskeinen liitto.
Lisätietoa: Suomen Ammattivalmentajat SAVAL YTY työsuhdeneuvonta
Artikkeli julkaistu YTY-lehdessä 03/2021 (kirjoittaja Jaakko Tiira, kuvat EC-KAC / Wolfgang Jannach ja Daniel Gollner)