Jäsenopas 2009
Yhteystietojen muutoslomake
SAVAL -OHJAAJAT
Valmentaja -lehti
SÄHKÖINEN ESITE
Coach Collection valmentajan asut
Tiedotteet
Suomen Valmentajat
Palaute
 Tiedotearkisto

<< Takaisin
(19.6.2008)
EERO SAARINEN ON KUTSUTTU SAVALIN UUDEKSI TOIMINNANJOHTAJAKSI
Eero Saarinen.


SAVALin hallitus kutsui yhdistyksen toiminnanjohtajaksi Eero Saarisen. Hän on toiminut kaksi edellistä kautta koripallon Suomen mestaruuden voittaneen Espoon Hongan toimitusjohtajana. Eero Saarinen on SAVALin perustajajäsen, lisäksi hän on toiminut hallituksen jäsenenä sekä varapuheenjohtajana.


Koripallon Suomen mestaruuden kahtena edellisenä kautena voittaneen Espoon Hongan toimitusjohtaja Eero Saarinen, 61, siirtyy 1. elokuuta alkaen
Suomen Ammattivalmentajat ry:n toiminnanjohtajaksi.

- Yli kolmekymmentä vuotta kestäneen valmentajauran jatkoksi minulla oli
Hongassa tilaisuus tehdä työtä huippukoripallon parissa toisella puolella pöytää. Kaksi kulunutta kautta ovat Hongan kannalta menestysvuosia peräkkäisine mestaruuksineen. Kaudet ovat olleet paitsi menestyksellisiä myös sisältörikkaita, toteaa Saarinen.

Pitkän linjan koripallovaikuttajana Saarinen ehti tehdä mittavan työuran oman lajinsa parissa, mutta samalla hän on ollut aktiivinen kaikkien valmentajien edunvalvojana.

- Olin vuonna 1992 perustamassa Suomen Koripallovalmentajat ry:tä. Yhdistys on tuottanut Suomeen monia huippuvalmentajia kuten Bobby Knight, Peter Skansi ja Ettore Messina jakamaan oppia.

- Kun syksyllä 2002 perustettiin Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry, olin perustamassa myös sitä ja olen toiminut sen hallituksessa ja yhdistyksen  varapuheenjohtajana.  Luonnollisesti tässä tilanteessa joudun jättämään yhdistyksen luottamustoimen.

- Ehkä näistä syistä johtuen Suomen Ammattivalmentajat ry kutsui minut toiminnanjohtajakseen.

Saarinen kokee uuden tehtävän tavallaan sulkevan ympyrän hänen työurallaan.

- Tulevassa tehtävässäni tavoitteena on eri lajeissa toimivien ammattivalmentajien aseman parantaminen, työsuhdeneuvonta sekä osallistuminen valmentajien näkökulmasta huippu-urheilun kehitystyöhön ja valmentajakoulutuksen sisältöjen kehittämiseen. Uskon kokemuksieni uran eri vaiheista antavan tulevalle työlle lähes optimaalisen pohjan.

- Tehtävän osa-aikaisuus (kolme päivää viikossa) sopii erinomaisesti elämäntilanteeseeni. Tavoitteeni on nostaa yhdistyksen jäsenmäärä sellaiselle tasolle, että kun itse jätän tämän tehtävän joskus, niin seraajani voisi jatkaa valmentajien edunvalvontatyötä päätoimisesti.

Saarinen seuraa tehtävässä Antero Kujalaa, joka siirtyy urheilujärjestöuran jälkeen yrityselämään. Hän aloittaa 1.7.2008 Marjex Oy:n toimitusjohtajana.


 
 © 2008 Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry SLU  |  Sporttisaitti  |  tulosta sivu