|
Työttömyysturva ei ala välittömästi AYT-kassaan liittymisen jälkeen. Kun palkansaaja pääsee työttömyyssuojan piiriin jo 10 kuukauden ja työssäoloajan jälkeen, joutuu yrittäjä odottelemaan suojaa 24 kuukautta. Tältä se näyttää, kun ohjeita lukee oppaista. Tala on asiasta toista mieltä.
- Perussääntö on se, että kassassa on oltava kaksi vuotta jäsenenä ja lisäksi tulee täyttää laissa säädetyt työssäoloehdot. Tähän on kuitenkin yksi poikkeus. Kahdesta vuodesta voi vähentää 6 kk, jos on alkava yrittäjä, ja on aikaisemmin ollut palkansaajakassan jäsen sekä liittyy yrittäjäkassaan kuukauden sisällä yrittäjäksi ryhtymisen jälkeen.
Samaan hengenvetoon kassanjohtaja Antero Tala muistuttaa myös jälkisuojasta, joka auttaa yrittäjiä alkuun ja pitää työttömyyssuojan päällä vaikka siirtyisi palkansaajasta yrittäjäksi.
- On olemassa ns. jälkisuoja, joka tarkoittaa sitä, että palkansaajan aloittaessa yritystoiminnan, on hänellä 18 kuukauden jälkisuoja. Tämä tarkoittaa käytännössä tilanteita joissa yritystoiminta ei käynnisty toivotulla tavalla vaan se päättyy ennen kuin kahden vuoden määräaika on täyttynyt. Tällöin yrittäjällä on mahdollisuus saada työttömyyspäiväraha yritystoimintaa edeltävän palkkatyön mukaan.
- Tämä säännöstö on tehty siksi, että tällä haluttiin rohkaista yrittäjäksi ryhtymistä ilman sellaista riskiä, että voisi jäädä päivärahaloukkuun.
- Käytännössä tämä jälkisuoja yhdessä kuuden kuukauden etuun tarkoittaa sitä, ettei voi syntyä loukkua ja samalla yrittäjäkassan jäsenyys tulee voimaan, toteaa AYT-kassan johtaja Antero Tala.
Lue lisää AYT-kassan toiminnasta netissä http://www.ayt.fi/ .
Teksti: Antero Kujala
|