|
Suomen Ammattivalmentajat SAVAL ry:n päätehtävänä on edistää ja valvoa jäsentensä yhteisiä etuja työelämässä ja yhteiskunnassa. SAVAL toteuttaa jäsenten edunvalvontaa yhteiskuntatason lisäksi, toimiala-, työpaikka- ja henkilökohtaisella tasolla.
Henkilökohtaista edunvalvontaa
Henkilökohtaisen edunvalvonnan pääpaino on yksilöllisten työsuhdeasioiden ratkaisemiseessa parhaalla mahdollisella tavalla. SAVAL toteuttaa edunvalvontaa yhteistyössä Yksityisalojen Esimiehet ja Asiantuntijat YTYn kanssa osallistumalla jäsenen työsuhteeseen liittyvien kysymysten ja ongelmien selvittelyyn ja ratkaisuihin. Jäsenelle tarjotaan henkilökohtaista jäsenneuvontaa, työsuhdelakimiespalveluja sekä tuotetaan jäsenille monenlaista työsuhteeseen liittyvää oheismateriaalia.
Akavan ja YTN:n jäsen
SAVAL vaikuttaa toiminnallaan jäsenistönsä etujen mukaisesti työmarkkinoiden ja yhteiskunnan päätöksentekoon. Tämän edunvalvontatyön SAVAL hoitaa yhdessä YTYn kanssa Akavan ja akavalaisen yksityissektorilla vaikuttavan Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN:n kautta.
Yhteiskunnallista - mm. tulopolitiikkaan, verotukseen ja sosiaaliturvaan liittyvää - edunvalvontaa SAVAL toteuttaa Akavan kautta ja sen tuella.
Valmentajia koskeva työehtosopimus (TES)
SAVALin tavoitteena on varmistaa jäsentensä kollektiiviset edut mahdollisimman kattavilla Ylempien Toimihenkilöiden Neuvottelujärjestö YTN ry:n solmimilla työehtosopimuksilla. Nykyinen Urheilujärjestöjä koskeva työehtosopimus on voimassa vuoden 2012 helmikuun loppuun saakka.
Liityntäpöytäkirja liittää ammattivalmentajat TES:n piiriin
Ammattivalmentajat on liitetty työehtosopimukseen ns. liityntäpöytäkirjalla. Sen mukaan on sovittuja joitakin ammattivalmentajia koskevia erityisiä ehtoja.
Liityntäpöytäkirjassa on sovittu, että SAVAL saa oman valtakunnallisen luottamusmiehen.
Tämä on poikkeuksellinen menettely, sillä yleensä luottamusmies on työnantajakohtainen. Valmentajan työpaikkoja on toistaiseksi vähän, joten työsuhteissa esiintyvät erimielisyydet johtavat helposti asioiden henkilöitymiseen. Tämä voidaan välttää ainakin osittain luottamusmiesjärjestelmän avulla. Esimerkiksi työsuhteen päättymistilanteissa luottamusmies voi toimillaan vaikuttaa siihen, että asiat eivät personoidu ja jotta kiista-asioista ei aiheudu ongelmia työntekijälle, joka hakee uusia työpaikkoja alalta.
Toiseksi sopimuksessa on kirjaus valmentajien ammattitaidon ja osaamisen kehittämisestä sekä vuosittaisesta koulutussuunnitelman laatimisesta valmentajan ja työnantajan kesken. On myös sovittu, että valmentajalle korvataan koulutusajalta hänen säännöllinen ansiotulonsa.
Kolmantena merkittävänä yksityiskohtana liityntäpöytäkirjassa on sopijapuolten yhteinen näkemys ja suositus siitä, että valmentajan tullessa valituksi edustustehtäviin Suomen kisajoukkueen virallisena jäsenenä, osallistumisen ei tule vähentää valmentajan palkkaetuja.
TES ja liityntäpöytäkirja ovat kokonaisuudessaan luettavissa materiaalisalkussa. Suositus on, että SAVALin jäsenten työsopimukset liitetään TES:iin myös järjestäytymättömissä työyhteisöissä.
SAVALin edunvalvonnasta kertoo lisää toiminnanjohtaja Pekka Potinkara, (09) 2510 1375.
|